Meistä

Olemme puolalainen perheyritys, jonka toiminnassa yhdistyy perinteet ja uudenaikaiset toimintamallit. Tavoitteenamme on laadukkaiden tuotteiden valmistaminen sekä kaikkein vaativimpien asiakkaiden tarpeiden tyydyttäminen. „Hemmottelua ja hyvää oloa”. Tämä motto kannustaa meitä kehittämään ja viemään eteenpäin yrityksemme toimintaa.

Missio: Hyvän yön unen takaavien terapeuttisten tuotteiden valmistaminen. Tavoitteenamme on valmistaa tuotteita, joista on konkreettista apua asiakkaillemme ja heidän läheisilleen. Pyrimme kuuntelemaan asiakkaidemme ääntä ja tarpeita, jotta voisimme palvella heitä jatkossakin mahdollisimman hyvin. Tyytyväinen ja helpotusta ongelmiinsa saanut asiakas saa myös meidät onnelliseksi.

Visio: Haluamme olla tulevaisuudessa markkinajohtaja uniongelmien hoitoon suunniteltujen terapeuttisten ja lääketieteellisten tuotteiden valmistajana. Haluamme valmistaa innovatiivisia ja yksilölliset tarpeet huomioonottavia tuotteita. Tuotteita valmistaa ja suunnittelee mahdollisimman ammattitaitoinen ja korkeasti kouluttautunut tiimimme.

Meistä

 

SENSO-REX™ TIIMI

Olemme yhteen hitsautunut tiimi, joka työskentelee päivittäin lasten kanssa sekä lasten hyväksi.

 

Monivuotisen kokemuksen ja USA:sta hankitun teknologian ansiosta olemme luoneet brändin, joka valmistaa ainutlaatuisia terapeuttisia tuotteita.

Mikä erottaa meidät kilpailijoista:

  • HUOLELLISUUS
  • TÄSMÄLLISYYS
  • INTOHIMO

Tuotteet luotu asiantuntijoiden valvonnassa

Työskentelemme yrityksessämme vammaisten ja aistiherkkien lasten kanssa. Senso-REX™ lääketieteellisten tuotteiden suunnittelussa on hyödynnetty:

  • UUSIMPIA TIETEELLISIÄ JULKAISUJA
  • ASIANTUNTIJOIDEMME KOKEMUSTA JA TIETOTAITOA
  • TERAPIAOHJELMIA

ASIAKKAIDEN MIELIPITEITÄ